Ihanaa, kohta saa avata joulukalenterista ensimmäisen luukun. Tänä vuonnakin aloitan joulukalenterin täällä blogissani. Joka päivälle yritän parhaani mukaan saada jonkin pienen käsityön aikaiseksi, ikäänkuin joka päivä avautuisi uusi luukku. Jos en ole ehtinyt mitään käsityötä, joulukoristetta tai vastaavaa tehdä, saatan laittaa kuvan muuten vain joulun odotukseen liittyvästä asiasta, ehkä leipomuksesta. Tai Ukon tonttulakki päässä :=) Olen tehnyt hieman ennakkoon muutaman jutun ihan kalenteria silmällä pitäen, jotta pääsen alkuun.

Ensimmäisestä luukusta löytyy kaksi pussukkaa. Olen saanut lakanapitsien lisäksi tuttavalta pellavapöytäliina, jossa on aivan lähtemättömiä tahroja ympäri liinaa. Onneksi puhdasta liinaa on paljon. Tämän isomman pussin koko on 30 x 30. Se on ommeltu kokonaan valkoisesta osasta ja kukallisesta kohdasta leikkasin neliön, jonka ompelin koristeeksi.2108281.jpg

2108271.jpg

Pienempi pussi on kooltaan 17 x 20 cm. Sen etupuoleksi leikkasin palan, jossa on kukkasia. Päivänkakkarat lehtineen on konekirjailua. Mistään antiikkisesta käsinkirjaillusta liinasta ei siis ole kyse. Molemmissa on päälleommeltu nauhakuja. 

2108267.jpg

2108277.jpg

Molemmille pusseille on jo käyttötarkoitus selvä. Isompi pääsee "lahjapaketiksi" ensi perjantaina entisen naapurin ylioppilasjuhliin. Hän voi sitten jatkossa säilyttää siellä mitä tahansa, vaikka sukkahousuja! Pienempi pussi lähtee matkaan jo huomenna, semmoiseksi pieneksi lahjaksi. Minusta on niin kiva lähetellä pikkujuttuja ihmisille.

Rauhaisaa ja mukavaa adventinaikaa kaikille! Päätetään, että tänä joulunrakennusaikana ei stressata! Tehdään mitä ehditään ja mikä on mukavaa, kaikki muu saa jäädä.