Vaihdoin tämän sivupohjan hieman ajankohtaan sopivammaksi ja aloitan joulukalenterin pidon. Jokaiselle päivälle minun pitää nyt tästä päivästä lähtien laittaa jokin kuva jostain käsityöstä. Jos minulla ei kertakaikkiaan ole mitään uutta valmista, olen pitkällisten neuvottelujen jälkeen antanut itselleni luvan laittaa kuvan jostain mieleisestä jouluun liittyvästä esineestä. Ja pieni tarina kuvan alle josta selviää mistä on kysymys. Siis aloitetaan!

                     1124604.jpg

Niiltä kädentaidonmessuilta ostin teetee-alpakkalankaa ja mukaan tuli ohje rannekkeista joissa ristiin meneviä silmukoita. Kuten tavallista, en onnistunut ohjeen mukaan saamaan lainkaan samannäköistä jälkeä kuin messuilla näkemäni ranneke oli. Purin sotkun pois ja tein miten parhaaksi näin ja tämmöiset syntyivät. Täytyy sanoa suoraan, että neulominen oli yhtä tuskaa, silmukat putoilivat ja katosivat ties minne ja apupuikkokin katosi muutaman kerran. Kidutuksesta huolimatta tai juuri sen vuoksi rannekkeet ovat mieluisat, ihanan pehmeät ja kauniit.

Minulta on ompelukoneen parsintapaininjalka kadonnut. Raivostuttaa, kun tarvitsisin sitä juuri nyt. Luulen, että se on tahallaan mennyt jonnekin piiloon, kun on kuullut huhuja siitä, että saatan ostaa uuden koneen ja vanha menisi kaikkine osineen vaihdossa. Ehkä se ei halua muuttaa meiltä mihinkään, on kai kiintynyt tuohon koneen pieneen tarvikelaatikkoon, jossa se on lähes koko ikänsä saanut makoilla rauhassa. En millään jaksa alkaa etsimään mokomaa kapinetta, etenkään, kun mies sanoi, että on ehkä nähnyt sen jossain oudossa paikassa. Kuvittelin, että täällä työhuoneessahan se ilman muuta on. Onko joltain muulta kadonnut tuo samainen kapine ja mistähän se sitten löytyi? Niillä saattaa olla taipumus mennä tiettyihin paikkoihin, jotka ovat minulle täysin hämärän peitossa. En ymmärrä niiden elämää ollenkaan.