Minä olen niin innostunut tilkkuilusta, että muut hommelit on jäänyt hieman taka-alalle. Eilen kurssilla teimme tulevaan ystävänpäivään liittyen paperitekniikalla sydämiä. Tarkoitus oli, että ne voi sitten liimata korttipohjille ja käyttää ystävänpäiväkortteina. En nyt kuitenkaan tee niin, vaan aion laittaa ne siihen työhön, johon kaikki muutkin kurssilla tekemäni piperrykset laitan. Siksi sydämien värit ovat valittu edellisiin blokkeihin sopiviksi.

                     

                    Photobucket

Pienissä sydämissä on mustat kaitaleet, koska liitän ne kaikki päällekäin ja ompelen lopuksi myös sivuille nuo kaitaleet. Tuo paperitekniikka on mielenkiintoinen. Ensin en ymmärtänyt koko hommaa, vaan ompelin noita pieniä ihan tavallisesti. Siksi joissakin sydämissä pienempi pala on vasemmalla. Paperitekniikalla ommelluissa se tuli oikealle. Saimme opastusta tilkkumaalaukseen ja säästin jo pientä kangassilppua niitä kokeiluja varten. Kokeilen tehdä ystävänpäiväkortteja sillä tekniikalla. Opettaja näytti myös paperilla tehtävää iiristekniikkaa. Sekin vaikutti hauskalta, mutta aion kuitenkin pysytellä kankaiden parissa. Voihan niitä iirisjuttuja tehdä myös ohuista kankaista. Jos kiinnostuit, käy katsomassa www.irisfolding.circleofcrafters.com Siellä on malleja kissoihin, koiriin, joulukuusiin ja vaikka mihin.