Sadonkorjuu Heinäladossa päättyi lokakuun lopussa. Sain aikaiseksi yhteensä yhdeksät sukat! Aika paljon minulta. Kahdet sukat ovat keksen, eikä niillä mitään kiirettä olekaan, kunhan jouluksi valmistuvat.

2040945.jpg

Yhteiskuvasta puuttuvat kahdet sukat, ne on jo uusien omistajien käytössä. Oikeanpuoleiset Noro-langasta neulotut ovat kauniin väriset ja mukavan rouheat, mutta neulominen oli aika tuskaista. Lanka oli välillä aivan ohutta ja välillä veikkojen paksuista. Norojen viereiset koiranputkisukat Nallesta ovat suosikkini. Pidän kovasti myös vaaleanvihreistä ja kanervan värisistä sukista. Tein kaikki aika oman kokoisia, joten voin pitää ne itselläni. Lasten sukat on tehty jäännöslangoista, paitsi nuo keskimmäiset. Sen verran voimille otti tuo neulominen, etten lähtenyt mukaan lapaskuuhun.

Eilen olin Kädentaitomessuilla ja täytyy myöntää, että tuli tehtyä hieman hankintoja. Niistä kerron myöhemmin kuvien kanssa.

Edit 11.11.2008

Marja-Leena, koiranputkisukkien ohjeen löydät Ullasta