Pitihän minunkin jo aloittaa joulukorttien teko ja näin alkuun kokeilin minkälaisia kuusia saan aikaiseksi. Tässä minun kuusikko, jossa on 7 kuusta, kokonaisuudessaan.

k%C3%A4sity%C3%B6t.jpg

Ja sitten kuusi kuuselta tarkemman selvityksen kanssa. Tässä pellavakankaalla vihreää säkkikangasta johon ompelin puuvillaalangalla tähtiä.

 DSC_1386.JPG

Tähän korttiin käytin tumman vihreää säkkikangasta purkamalla sitä ja saaduista langoista kokosin kuusen. Langat on kiinnitetty pohjaan tyllin avulla. Tyllin alla on hopealankoja ja päälle ompelin tähtiä samaisella hopealangalla.

DSC_1388.JPG

Tähän korttiin kokeilin miten aurinkovärjätty saniaisen lehti taipuu joulukuuseksi. Melko mukavasti. Vapaalla konetikkauksella koristelin kuusen muutamilla palloilla ja tähdellä.

DSC_1389.JPG

Maija on käyttänyt moniin töihinsä kankaiden hulpioita. Ennen kuin olin Maijan blogista oppinut, että niillekin voi olla käyttöä, heitin ne surutta roskiin. Sitten aloin keräämään kaikki talteen ja nyt valitsin  pussista vihreitä hulpioita ja niistä syntyi helppoja kuusia. Koneella punaisia palloja oksille ja joulukuusi oli valmis.

DSC_1387.JPG

DSC_1385.JPG

DSC_1390.JPG