Kävin maanantai-iltana Kristiinan luona hakemassa valtavan kasan kankaita. Ensin olin jo ottamassa enemmänkin, mutta toisella selauskerralla vähensin joitain pois. Silti niitä on riittävästi ellei enemmänkin! Kristiina on lähdössä matkalle ja sitä varten hän on tehnyt useita kissakankaisia pussukoita kaiken maailman puikoille ja muille tärkeille tavaroille. Ymmärrän tuon kissamaisuuden, koska samaa taloutta asustaa kaksi ihastuttavaa kisua. Minä ajattelin, että kissat tarvitsevat hieman kalaa ja tein Kristiinalle kalapussukan.

Kankaan ostin käydessäni pitkästä aikaa Matan kangaskaupassa Hakaniemessä. Siellä on ihan kelpo valikoima tilkkuiluun sopivia kankaita. Samalla reissulla pyörähdin Hakaniemen hallin toisessa kerroksessa sijaitsevassa Punaisessa Langassa. Siellä on paljon ihania nappeja, vetskareita, nauhoja ja ties mitä tarpeellista. Punainen lanka on myös facebookissa ja siellä voi keskustella kaikesta käsityöhön liittyvästä. Itse en ole facessa, koska en vaan halua. Huomenna menen Helsingin Elma-messuille. Siihen olen varannut koko päivän aikaa. Seuraavana lauantaina onkin sitten Tampereen vuoro. Siellä tapaan ainakin MarLin.

Hyvää viikonloppua ja kaikille iseille hyvää Isänpäivää! Ihan kuin isät tätä blogia lukisivat.