Arpajaisvoitoista ainakin 2 on perillä, joten paljastetaan nyt muillekin mitä voittajat saivat. Mitäpä muuta olisin keksinyt palkinnoiksi kuin pussukoita. Joskus aikaa sitten mielessä käväisi, että voisin joskus kokeilla jotain hauskaa noihin pussukoihin. Se ajatus oli vaan hautautunut jonnekin ja pulpahti mieleen, kun aloittelin noita palkintoja tekemään.

Kokeilin tällaisia lintusia ja tulihan niistä persoonallisempia pussukoita noihin tavanomaisiin verrattuna. Muuten malli on sama kuin aiemmissakin, mutta pienillä lisäyksillä peruspussukan saa muuttumaan linnuksi. Nokka, silmät ja pyrstö ja hyvä ettei lentoon lähteneet! Tai kyllähän ne lähti, kuka minnekin. Näiden pussukoiden pohja on tarkoituksella yläosaa kapeampi eli en tehnyt kappaleita leikatessani yläosasta alaosaa leveämpää, vaan saman levyisen. Tikkasin vapaalla konetikkauksella tuommoista sulkaapintaa muistuttavaa kuviota. Edestää päin näkee, että vasemman reunan vaakulla on vain yksi nappisilmä. Toista silmää ei oikeastaan tarvittu, koska siinä kohdin kankaassa on silmää markkeeraava läikkä.

Aika tiukan näköistä porukkaa, ei yhtään hymyä!

Tänään tuli postissa Fat Quarter jonka seuraan nyt uppoudun.

Mukavaa viikonloppua kaikille!