Edellisen postauksen ruusuun toivottiin teko-ohjetta ja tässäpä tämä. Tarvitset purkautumatonta kangasta, joko ohutta huopaa tai villakangasta 50 cm x 4,5 cm kokoisen soiron ja lisäksi samaisesta kankaasta  9 x 9 cm palan. Myös mokkanahka käy, vaikka saattaa olla sitkeää ommeltavaa.

Piirrä liidulla soiron keskelle viiva ja merkitse sen jälkeen viivalle pienet poikkimerkit 5 cm: välein. Nyt piirrät kauniita kaaria, jotka ovat ruusun terälehtiä, ensin toiseen pitkään reunaan aloittaen jommasta kummasta päästä. Kaari alkaa ja päättyy noihin 5 cm:n välein tehtyihin pikkumerkkeihin. Toisen reunan kaaret piirrät niin, että ensimmäisestä kaaresta tulee muita pienempi. Näkyy kuvan vasemmassa päässä soiron yläreunassa. Sitten teet niitä 5 cm: kaaria ja viimeisestä kaaresta tulee suurempi kuin alareunan kaari. Neliöön merkitset keskikohtaan pienen merkin. Nyt on piirtelyt suoritettu ja otetaan sakset käyttöön.

Leikkaa melkein piirrosviivoja pitkin, mutta ei ihan keskiviivaan asti. Ompelu aloitetaan soiron siitä päästä, jossa on tuo pienempi terälehti eli kuvassa oikealla alhaalla. Lanka voi olla vaikka kaksinkertainen niin kestää hyvin. Ompelu tapahtuu keskiviivaa pitkin ja pötkylän kiinnitys pohjaneliöön aloitetaan neliön keskustasta ja kierretään ympyränä. Pistot ovat jotain etupistoja (eli tiheitä harsinpistoja?) ja ne menevät kummankin kankaan läpi. 

Ommellessa terälehtien toinen sivu makaa pohjaneliön päällä, mutta nousee seuraavaa kierrosta tehdessä ylös. Olenkin tässä näköjään ommellut vastapäivään, mutta ihan sama mihin suuntaan sitä ompelee. Uusi kierros edellisen viereen ja valmista tulee!

Tässä näkyy hyvin tuo, miten toinen puoli rötköttää pohjan päällä. Ja tarkkasilmäiset näkevät myös koirankarvat, koska Ukko tykkää tämmöisistä pienistä töistä ja kävi nappaamassa tekeleen ja vei omalle paikalleen heti, kun jätin sen pois käsistäni. No miksi jätin sen nojatuoliin kesken homman? No siksi, kun täytyi hakea lisää Brunbergejä. Etenkin niitä moccia.

Aivan lopuksi muokkaa pohjaneliöstä nelisen terälehteä lisää. Ohje on laadittu ostetusta ruususta ei siis ollenkaan oma idea.

Nyt olen käynyt katsomassa Sirpa Mettäsen näyttelyn Herttoniemen sairaalassa. Kyllä kannatti käydäkin, Sirpa oli itse paikalla ja kertoi käsityöharrastuksensa historiasta ja tietenkin näyttelillä olevista töistään. Mikäli suinkin mahdollista, piipahda katsomassa. Näyttely on avoinna 28.1 asti.

Viime viikon torstaina teimme kiltaillassa ruusut. Mettäsen Sirpan ohjeistuksella purkautumattomasta villakankaasta syntyi yllättävän nopeasti näin sievä ruusu.

Syyringin näyttelyyn Lapsettaa olen tekemässä lapsikokoista peittoa. Se alkaa olla jo loppusuoralla. Ennen kuin aloitin sen tikkaamisen, halusin päästä eroon muutamista peitosta ylijääneistä suikaleista ja rakensin tietenkin niistä pussukan. Tämä on vuoden ensimmäinen pussukka.

Eli sininen peitto on työn alla.

Ensimmäisenä toivotan kaikille oikein reipasta alkanutta vuotta. Ilmoittauduin mukaan Maikin tilkuissa olleeseen hauskaan "jotain valmiiksi -hössötys haasteeseen tehdä joka kuukausi valmiiksi joku keskeneräiseksi jäänyt työ. Reipastuin tuosta haasteesta niin kovasti, että olen saanut tammikuun työn jo valmiiksi. Tosin valitsin helpon työn, josta ei paljoa puuttunut. Tai työ valitsi itse itsensä putoamalla kaapista suoraan syliin.

Pieni peittonen on ajalta, jolloin olin innostunut kankaiden värjäilystä. Olin työviksen kangasvärjäyskurssilla ja intoa riitti vielä kotikokeiluihin. Olin ommellut tuon tilkkupinnan valmiiksi ja jostain oudosta syystä reunakaitaleenkin, vaikka vanut, vuoret ja tikkaukset oli laittamatta. Vuoreksi löytyi itse värjäämää vihreää, johon olin painanut heiniä. Vanuksi bambua. Tikkaukset tein tietenkin koneella, eikä niissä ole mielikuvitusta käytetty, ei sitten yhtään.

Peitto on kokoa 75 x 90 cm. Oikeastaan on hauskaa kummastella miksi olen tämännkin tehnyt. Mikä on ollut kohde, jos on ylipäätään ollut mitään kohdetta? Miksi jäi kesken, en muista tämän pinnan tekemisestä yhtään mitään! Näitä asioita kun pohdin, luulen, että olen vaan halunnut päästä kankaista eroon tekemällä niistä jotain. Tätä tukee sekin, että näitä värjättyjä kankaita minulla ei ole yhtään jäljellä, ehkä joku pieni nokare jossin silppulaatikossa. No, samapa tuo, valmiiksi tuli. Parempi valmis outo kuin keskeneräinen outo.

Mitähän järkkyä seuraavaksi? Haaste on siinäkin mielessä kiva, että voi tehdä myös muita kekseneräisiä kuin tilkkutöitä. Tuossa vieressä onm kolmiohuivi, jonka olen aloittanut yli vuosi sitten ja ohjekin on jo hävinnyt. Keskeneräisiä sukkia on useita, samoin jokunen virkkausviritelmä.

Jos haluat nähdä oikeita, kauniita taidetilkkutöitä, suuntaa matkasi Herttoniemen sairaalaan. Siellä on Syyringin tilkkukillan jäsenen Sirpa Mettäsen näyttely Villasta viskoosiin, tilkkutaidetta sisustuskankaista. Sirpan työt  ovat kauniita, pidän niiden väreistä ja työt ovat taidokkaita ja siistejä. Voin ihan hyvin sanoa näin, vaikka en ole ehtinyt käydä näitä töitä ihastelemassa, mutta olen nähnyt paljon hänen töitään ja ne ovat olleet tosi upeita. En usko kenenkään pettyvän tähän näyttelyyn. Itse pinkaisen sinne oitis, kun saan vapaapäivän, luultavasti viimeistään viikon päästä lauantaina.

Ja Helsingissäkin on lunta! Oli ihan eri fiilis aamulenkillä Ukon kanssa, kun oli valoisaa eikä iänkaikkista vesisadetta. Koirakin oli ihan innoissaan, vaikka kuvassa seisookin rauhallisena heppuna.

Tänään olikin erityisen kiva tulla töistä, koska työpäiväni aikana meillä oli piipahtanut muutamat vieraat ja molemmat olivat tuoneet mm. joulukukkaset. Toki olisi ollut mukavampaa, että olisin ollut kotona vieraiden käydessä ja tavannut heidät. Tytär oli laitellut joulukoristeita ja oli hauska katsella niitä pitkästä aikaa.

Minusta kauneimpia kukkia ovat kaikki valkoiset kukat, kuten tämä äidin tuoma joulutähti. Kukan alla oleva liina on ainoa täksi jouluksi tekemäni liina. Entinen pomoni oli tuonut Blossa-pullon jossa oli koristeena tuo huikea ballerina ja tonttulakki. Ehkä saattaisin villiintyä johonkin taiteelliseen balettitanssiin, jos joisin koko pullon, yksin!

Etpä tainnut tietääkään, että tämä joulukalenteri on hieman erikoinen, siinä ei ole sitä 24. luukkua lainkaan! Siksipä on aika toivottaa teille kaikille ahkerillle lukijoille ja erityisesti kommentteja jättäneille ystäville

Oikein Hyvää ja rentouttavaa Joulua!

Oh hoh, nyt kävi niin, etten olekaan saanut mitään valmiiksi! Tänään oli ihan pakko hieman siivoilla työpäivän jälkeen ja kakunkin paistoin. Semmoisen suklaa-appelsiinikakun. Äiti tulee huomenna päivällä täällä käymään ja siksi tuo ylenpalttinen toiminta. Kun ei ole valmista, niin keskeneräistä kylläkin.

Saako tästä kuvasta nyt mitään selvää edes? Jonkinlainen seinähärvellys tästä on tarkoitus tulla. Sitten joskus. Kangasmanipulaatioita ja hieman vanhoja lakanapitsejä.

Kovien ponnistelujen jälkeen olen saanut yhdet sukat valmiiksi!

Neljät sukat on korissa keskeneräisinä ja ne on kaikki aikuisten sukkia. Ehkäpä siksi sain nämä valmiiksi, kun olivat kaikkein pienimmät, kokoa 30. Kahdet sukista kuvittelin tekeväni miehelleni joululahjoiksi, yhdet on ystävälle ja yhdet ei kenellekään. Voisin tietenkin antaa miehelleni pienen lapun kirjekuoressa, jossa lupaan neuloa hänelle sukat ennen kesän tuloa ja toisen samanlaisen lupauslahjan. Siihen laittaisin pidemmän toimitusajan. Jos näkisin jonkun tontun, voisin pyytää häneltä apua. En tiedä, asuuko meidän saunassa vielä Folke-tonttu. Näin sen viimeksi kun tytär oli pieni. Ja siitä on jo aikaa. Eipä hätää, ostin Tallinnasta miehelle kauniit villasukat. Niissä oli jääkarhun kuvat. Ne on jo paketissa eikää kuvia tullut otetuksi. Jos tunnet jonkun Tommin tai Tuomaksen, muista onnitella häntä tänään!

Kävimme tyttären kanssa Tallinnassa. En käynyt vieläkään Karnaluksissa, joten olen niitä viimeisiä mohikaaneja, jotka eivät siellä ihmemaassa ole käyneet. En myöskään ostanut mitään käsityötarvikkeita, edes pienintäkään palasta pellavaa. Sen sijaan jotain ihan muuta. Esimerkiksi tämän suloisen "stressilelun".

Täytteenä kauniilla hiirihirvellä on mitä luultavaimmin riisiä. Arvelin hänen olevan yksinäinen ja tein hänelle ystävän.

Neito parahti, ettei hän  tummoisesta välitä, hän kaipasi kultaansa. Tällä oli liian lyhyet jalat ja ties mitä vikaa. No eipä auttanut muu kuin tehdä mieluisampi.

Tähän kultakankaiseen neito tykästyi. Minun tekemissä sulhasissa on täytteenä vehnänjyviä.

Kaikki ovat kuitenkin kavereita. Jos minulle tässä iskee stressi, voi olla suurikin hermostus, on apu lähellä. Voin napata lemmikin molempiin käsiin puristeltavaksi.

Laitan tähän vielä yhden ohjeen pikkukukkaron tekemisestä. Jos jotakuta vetoketjun ompelu mietityttää, niin ei näiden ohjeiden jälkeen enää.

Tarvikkeet: vetskari, pituudella ei väliä. Vanupaloja 2 kpl, joiden koko on valmiin tuotteen kokoinen. Päällikangas 2 kpl saumavaroineen ja toinen vuorikangas päällisen kokoinen, toinen kappale lyhyiltä sivuilta ja pohjasta saumavarojen verran isompi kuin päällinen.

Ompele vetoketju päällikappaleisiin kiinni niin, että vetskarin alkupää tulee noin sentin päähän kankaan reunasta. Aloita ompelu vasta tästä kohdasta eli ei ommella niitä vetoketjun lipareita kiinni mihinkään.

Tästä kuvasta näet mihin ja mistä asti vetoketju ommellaan. 

Koska vanu on valmiin kukkaron kokoinen, tikkaa se kaikilta reunoilta vuoreen kiinni. Ei haittaa, vaikka tikkaus jää näkyviin valmiissa kukkarossa vuoren puolella.

Nyt ommellaan vuorikappaleet kiinni vetskariin niin, että vetoketjun hammastus jää aina päällisen ja vuoren oikeiden puolien väliin.

Kun olet ommellut päälliset ja vuorikappaleet vetoketjuun kiinni, sinulla tulisi olla tämän näköinen vaihe edessäsi. Vasemmalla puolella on päällisen kokoinen vuori kappale, johon vanu on kiinnitetty reunoistaan. Oikealla puolella taas se saumavarojen verran suurempi vuori, jossa on myös vanu kiinnitettynä.

Nyt on aika tikata kaikki kappaleet yhteen. Tikkaan mielelläni läheltä vetskaria, ettei kankaat pääse luiskahtamaan käytössä vetoketjun väliin. Kannattaa hieman neulata kappaleita kiinni, että ne ovat tasaisesti eikä jää ryppyjä nurjalle. Jos haluat laittaa jonkin lenksun tai muun sivusaumaan, aputikkaa se nyt paikalleen niin, että lenksun päät ovat työn reunan kanssa samalla kohdin ja itse lenksu menee päällisen puolelle.

Käännä työ nyt niin, että oikeat puolet ovat vastakkain ja vetoketju kiinni. Ompele ensin se lyhyt pää, jossa vetskarin vetonippula on. Nyt on syytä pysäyttää kone ja avata vetoketju! Ompele muutkin saumat ja vaikka kahteen kertaan.

Pätkäise vetoketjusta ylimääräiset pois, mutta jätä muutama sentti ylimääräistä. Kiinnitä nämä pienet pätkät sivusaumoihin. Aika rumalta näyttää, mutta kyllä se vielä kauniiksi muuttuu.

Neulaa kuvan mukaisesti isomman vuorikappaleen saumavarat. Tässä vaiheessa taitetaan pienemmän vuoren ja päällisten saumat työn "seinää" vasten ja sitten ison vuoren saumavarat kaikkien alle. Tätä vaihetta varten vanu on pienempi kuin muut eikä sillä ole saumavaroja, jotka paksuuttaisi tätä käännettä. Sitten on otettava silmäneula ja lankaa ja niillä ihanilla pikkupistoilla kiinnitettävä tuo kaikki pikkuvuoreen (ja korkeintaan vanuun).

Työ on toiselta puolen tällainen. Vanun aputikkaukset näkyvät reunoilla.

Tälle puolelle on käännetty kaikki saumat ja tulos on ihan siisti.

Jos haluat, niin laita vielä vetoketjuun avaamista helpottava nauha. Ompelen ensin nelinkertaiseksi taiteun nauhan pitkäät saumat koneella ja kiinnitän sen jälkeen nauhan pitkät sivut toisiinsa käsin. Tuo vetoketjun vetonippula jää tämän nauhan sisälle.

Nyt sinulla onkin sitten pieni soma kukkaro valmiina!

Mitenkähän tämmöinen kangas on minulle joutunut? Ei mitään muistikuvaa sen hankinnasta. Ja mihin tarkoitukseen, siitäkään ei ole tietoa. Tosin ostan useimmiten kankaan sen takia, että pidän siitä valtavasti, mutta tästä en sanoisi noin.

Enpä sitten osannut tästä erikoisuudesta muuta tehdä kuin pussukan.

Sisäpuolelta se on aika hauskan näköinen noiden tikkausten vuoksi.

Aiemmin, kun tein avaintaloja, Marli laittoi kommenteihin tarinan siitä, kuinka häneltä kotiavaimet lähes katosivat autossa. Avainten takaisin saamiseksi tarvittiin mies ja magneetti. Avainten perässä oli metallinen enkeli, joka suojeli avaimia katoamiselta.

Laitoin tämän talon vartijaksi punatukkaisen enkelin. Joskus ennen vanhaan, varmaan sata vuotta sitten ja enemmänkin, uskottiin, ettei punatukkaiset pääse taivaaseen. Niin ne ajat ja uskomukset muuttuvat.