Ihan on pakko laittaa muutama kuva palokärjistä, vaikka en voi sanoa erityiseti pongailevani lintuja. On kaksi asiaa, joita ennen pelkäsin ja toinen niistä oli linnut. Toinen ilmapallot. En kertakaikkiaan pidä ilmapalloista, ne voi räjähtää naamalle kun niitä puhaltaa ja muutenkin pamahtelevat milloin sitä vähiten osaa odottaa. Mutta linnuista. Minusta linnutkin ovat jotenkin salakavalia ja arvaamattomia. Oikeastaan pidän hyvin vähän mistään eläimistä, joilla silmät ovat eri puuolilla päätä. Eli niitä ei voi katsoa silmiin. Kuten kalat, niihin en uskalla koskea, myös kanat ovat arvelluttavia. Nuorena kävimme yhden ystäväni kanssa usein aamukahvilla Kaivopuistossa kahvila Ursulassa tai kauppatorilla. Muuten niin ihanan kahvittelun pilasi Ursulassa varpuset ja kauppiksella lokit. Molemmissa paikoissa myös pulut. Ei tullut mieleenkään ottaa mitään syömistä kummassakaan paikassa, koska silloin satavarmasti tuli linnut notkumaan pöydänreunalle. Aloitin jossain vaiheessa "siedätyshoidon". Sain lahjaksi arabian keramiikka-variksen ja laitoin sen ikkunalaudalle. Nyt niitä on kertynyt jo neljä kappaletta ja minulla on siis lintulauta. Enää en niinkään pelkää lintuja, kun mökillä niitä pyörii jaloissa koko ajan. Sepelkyyhkyt ovat aika kesyjä. Ehdotinkin yhdelle naapurille, josko niistä yhden voisi kouluttaa kirjekyyhkyksi. Sitten meillä saaressa kulkisi lentoposti mökiltä toiselle.

Palokärjistähän minun piti puhua. Kolme niitä pyöri siinä mökin ympärillä (ei mökki ole niin laho, että siitä toukkia etsisivät) ja pitivät kivaa kirkumista. Ensimmäisen kuvan otin vastavaloon, kun yksi tutkiskeli mäntyä.

Tämä tyyppi kurkistaa hakkaamaansa koloon.

Aika tiukka ilme. Vaatii varmaan kovan keskittymisen ennen kuin alkaa hakkaamaan puuta.

Jos joku jaksoi lukea koko höpinän läpi, onnittelen! Itse tässä ihmettelen miten tämä postaus liittyy käsitöihin. Ei siis mitenkään.